Menu

Viidenneltä sijalta loppukauteen

Pallokerho-35 pelasi lauantaina 27. elokuuta Subway Kansallisen Liigan runkosarjan viimeisen ottelunsa, jonka se hävisi kotikentällään PK-35 Vantaalle niukasti maalein 2-3.

Pihlajamäen MagneCit Areenalla nähtiin värikäs ja viihdyttävä ottelu. Vierasjoukkue siirtyi ensimmäisellä puoliajalla jo 2-0-johtoon, kun Sinna Suuriniemi ja Tia Painilainen onnistuivat maalinteossa 26 ja 41 minuutin kohdalla. PK-35:n Krista Hakala viimeisteli vielä ennen taukoa 1-2-kavennuksen.

Kun toista puoliaikaa oli pelattu vain seitsemän minuuttia, Olivia Kåhre teki hyvin taistelleen kotijoukkueen 2-2-tasoitusosuman. 150 katsojan edessä pelattu ottelu oli edennyt jo lähelle täyttä peliaikaa Reetta Suomelan iskiessä sarjakolmosen PK-35 Vantaan 3-2-voittomaalin.

PK-35 lähtee Kansallisen Liigan Mestaruussarjaan eli yläloppusarjaan viidenneltä sijalta kerättyään 18 pelistä 26 pistettä. Muut joukkueet ovat KuPS, HJK, PK-35 Vantaa, Åland United ja HPS. Kyseessä on yksinkertainen sarja, jossa PK-35 pelaa nykyisen sarjasijoituksensa johdosta kaksi koti- ja kolme vierasottelua.

Niin Mestaruussarja kuin neljän joukkueen Haastajasarja alkavat lauantaina 10. syyskuuta. Otteluohjelma pyritään julkaisemaan tiistaina 30. elokuuta. Subway Kansallisen Liigan kausi huipentuu 22. lokakuuta pelattavaan päätöskierrokseen.

Pallokerho-35 onnittelee punamustia hyvistä esityksistä runkosarjassa ja toivottaa joukkueelle erinomaista valmistautumista vaativaan Mestaruussarjaan!

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap