Menu

PK-35 vahvistuu Viljami Isotalolla!

Tämän viikon viides ja viimeinen sopimusuutinen tulee näin sunnuntain kunniaksi! Toppari Viljami Isotalo saapuu PK-35:n riveihin alkavan kauden mittaisella sopimuksella.

– Kiva fiilis sopimuksesta PK:hon. Lahden jälkeen oli jo ajatus siitä, että pitäisikö vain keskittyä muihin asioihin, sen verran loukkaantumiset ovat häirinneet viimeisiä vuosia. 

– Lopulta sellainen jatkuva dialogi, mikä meillä oli seuran taustojen kanssa sai oman fiiliksen hyväksi ja halu kasvoi myös sitä kautta paluuseen kentille. PK:ssa on myös tuttuja henkilöitä itselleen jo ennakkoon, joka myös auttoi sopimuksen tekemisessä. Tällä hetkellä olen terve, ja treenaaminen maistuu erittäin hyvältä, joten hyvä fiilis tästä.

23-vuotias Kasiysi-kasvatti siirtyi FC Espoosta FC Lahteen kaudeksi 2020, mutta Isotalon ura mastokaupungissa meni piloille pitkälti loukkaantumisten takia.

– Loukkaantumisten takia varsinkin viime kausi meni täysin piloille. Oli lopuksi motivaationkin kanssa ongelmia, kun oli paljon myös sellaista tietämättömyyttä pelaamisesta. 

Pitkään FC Espoota ennen Lahtea edustanut Isotalo toimi joukkueen edustusjoukkueen kapteenina kaudella 2019. Nopea toppari pelasi kahden Kakkosen kauden aikana 38 ottelua, joiden aikana mies teki vaikutuksen joukkueen päävalmentajana olleeseen Ilir Zeneliin. Zeneli näin halusi ottaa miehen mukaansa myös Lahteen, johon valmentaja siirtyi kaudeksi 2020.

Ensimmäisellä kaudellaan Isotalo pelasi 13 Veikkausliigaottelua, joista kolme tulivat avauskokoonpanossa. Viime kaudella pelit jäivät pelaamatta.

– Kokemuksena Veikkausliigassa oleminen oli hieno. FC Lahti oli hyvä organisaatio, josta ei ole mitään pahaa sanottavaa, jalkapallon taso oli korkeampi mitä koskaan aikaisemmin urallani, ja se varmasti kehitti minua pelaajana. Ne loukkaantumiset kuitenkin veivät sen läpimurron, mutta eipä sen valittaminen enää auta.

Isotalo liittyi PK:n mukaan joulukuun harjoitusjaksolla, josta miehellä jäi heti hyvä kuva joukkueen tekemisestä. 

– Tietenkin tuollaisissa tryout-treeneissä paljon tulee ja menee eri pelaajia, jolloin itse joukkueesta ei aivan parasta mahdollista kuvaa saa. Valmennus ja taustat kuitenkin vaikuttivat heti hyviltä ja myös nyt tammikuun treeneissä, kun joukkue on muodostunut paremmin, on saanut siitäkin paremman kuvan, ja on tuntunut kivalta olla tässä mukana.

Monien loukkaantumisten jälkeen Isotalo lähtee uuteen haasteeseen maltillisin odotuksin.

– Harjoituskaudella on tärkeää saada peliaikaa ja vastuuta, että mahdollisimman pian pääsisin hyvään pelikuntoon. Tietenkin voi tulla hyviä ja huonompia päiviä, tärkeintä on kuitenkin, että prosessi menee eteenpäin.

Isotalo kertoo mitkä hänen suurimmat vahvuudet ovat pelaajana.

– Tuon nopeutta ja kaksinkamppailuvoimaa alakertaan ja jo noiden pohjalta koen olevani myös hyvä 1 vs. 1-pelaaja. Jos on mahdollisuus lähteä, kenttätasapaino on sopiva, niin lähden mielelläni myös tukemaan hyökkäyksiä. Näen sen ehdottomasti mahdollisuutena, silloin voimme saada yllättävänkin hyville alueille ylivoimia hyökkäyspäässä.

”Kapasiteettia nousta yhdeksi Ykkösen johtavista toppareista”

PK-35:n päävalmentaja Kim Raimi kommentoi Isotalon sopimuksen syntyä seuraavasti.

– Viljamin viime kausi meni täysin plörinäksi ikävän loukkaantumisen takia. Toissakaudella Isotalo pelasi FC Lahden riveissä 13 ottelua Veikkausliigaa, mutta ei suoranaisesti onnistunut paikkaansa vielä vakiinnuttamaan isompaan rooliin. Nyt isoin asia on ollut se, että Viljami on pystynyt täysipainoisesti harjoittelemaan mukanamme ja harjoitteleminen on miehen omien sanojen mukaan tuntunut hyvältä. Pitkän pelaamattomuuden jälkeen uskon, että talven aikana Viljamista saadaan kuorittua asioita esiin, joita emme ole vielä edes kunnolla nähneet.

– Olemme seuranneet Viljamia osittain senkin takia paljon, että hänellä on yhteistä historiaa joukkueenjohtajamme Tomas Ahlbladin kanssa FC Espoosta ennen siirtymistä Lahteen. Paljon olemme positiivista Tomakselta kuulleet hänestä ja nyt kun itse olemme myös konkreettisesti Viljamia nähneet omassa ympäristössämme, niin kyseessä on pelaaja, jolla on ehdottomasti kapasiteettia nousta yhdeksi Ykkösen johtavista toppareista ominaisuuksiensa ansiosta.

– Ominaisuuksiltaan Viljami on varmasti yksi Ykkösen nopeimmista toppareista, jolta löytyy myös kykyä riistää palloa sekä vastustajan etupuolelta, että muissa lähikontakti-tilanteissa. Hän kykenee vastaanottamaan infoa ja olen varma, että pystymme tekemään Viljamista entistä kokonaisvaltaisemman topparin.

 

Viljami on PK-35:n 13:s sopimuspelaaja ja lisää sopimusuutisia on luvassa jälleen ensi viikolla. 

 

PK-35:n sopimuspelaajat kaudelle 2022:

Yassin Adam
Jonathan Muzinga
Tommi Tainio
Patrick Aaltonen
Romy Nevalainen
Arttu Auranen
Matias Hänninen
Tomi Kurvinen
Nuutti Tykkyläinen
Noah Kaijasilta
Muslim Markhiyev
Willem Haapiainen
Viljami Isotalo

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap