Kuva

PK-35:n kasvatti ja todellisesta PK-perheestä tuleva Daniel Rantanen pelaa kaudella 2021 PK-35 miesten edustusjoukkueessa. 22-vuotias keskikenttäpelaaja on pelannut viime kaudet Ykkösessä HIFK:n, EIF:n sekä AC Oulun riveissä.

Rantanen on PK-35:n kasvatti, mies on toki pelannut juniorina myös PuiU:n sekä HJK:n riveissä. Rantasen perheestä PK-perheeseen tälläkin hetkellä kuuluvat PK-35:n naisten joukkueen valmentajat äiti Anne-Maria Weckström sekä isä Rami Rantanen. Naisten joukkueen kapteenina toimii kaksoissisko Amanda Rantanen.

- Olen aloittanut 3-vuotiaana futiksen PK:ssa ja minut on kasvatettu tämän seuran mieheksi. Senkin takia on hienoa päästä pelaamaan PK:ssa kovatasoisia Ykkösen matseja.

Rantanen on ollut viime kausina isossa roolissa omissa joukkueissaan. Hän poistui Kehä III:n ulkopuolelle ensi kertaa urallaan kaksi vuotta sitten. Takana on onnistuneet kaudet EIF:n sekä AC Oulun riveissä.

- Pari vuotta sitten Tammisaaressa pelasin todella hyvän kauden, hyvillä tehoilla (6+6) ja se oli ehkä semmoinen ensimmäinen läpimurtokausi itselle. Koko kausi antoi itselle todella paljon itseluottamusta jatkoon.

- Pääsin sieltä askeleen eteenpäin AC Ouluun ja todella ammattimaiseen ympäristöön. Viime kausikin meni hyvin, vaikka sitten ihan loppukaudesta tuli pieni loukkaantuminen, joka laski vähän kauden kokonaissuoritusta. Tehoja ei aivan samalla tavalla viime kaudella myöskään syntynyt.

Kuva
Kuva: Daniel 4-vuotiaana PK:n paidassa

 

AC Oulun kausi oli napakymppi ja joukkue palaa Veikkausliigaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

- Meillä oli lyhyet keskustelut kauden jälkeen, mutta emme olleet kovin lähellä sopimusta. Aika nopeasti sitä aloin etsimään uutta seuraa.

Rantanen pelasi joulukuussa harjoitusottelussa FC Lahden riveissä PK-35:tä vastaan. Ottelussa Rantanen onnistui myös maalinteossa rangaistuspilkulta. Sopimusta Lahteen ei kuitenkaan syntynyt.

- Kyllähän tämä korona-aika vaikuttaa näihin markkinoihin. Silti pitää muistaa se, että jos pelaat hyvin Ykkösessä, niin varmasti sitä kiinnostusta löytyy myös Veikkausliigasta. Koen, että mulle on tärkeää saada peliaikaa ja -vastuuta, joten vielä koen Ykkösen hyväksi tasoksi itselleni.

Rantasella on pitkä historia PK-35:n punamustasta paidasta ja mies odottaa jo innoissaan pelien alkamista.

- Tuntuu kyllä todella hyvältä olla takaisin. Vähän jopa hassulta tuntuu, jos pääsemme Ykköstä pelaamaan itselle rakkaalla Pihliksen Wembleyllä. Edellisen kerran olen Pihliksessä tainnut pelata B-junioripelejä. Siitä tulee jo nyt aika nostalgiset fiilikset.

Vuonna 2015 Rantanen pelasi PK-35 Vantaan riveissä yhdessä edustusjoukkueen päävalmentaja Kim Raimin kanssa. PK-35:n tämän vuoden joukkueessa on monia tuttuja kasvoja myös mm. HIFK:n paidasta kausilta 2016–18.

- On kyllä paljon tuttuja pelaajia tässä jengissä. Kyllä meidän joukkue alkaa näyttämään aika hyvältä omaan silmääni, ja uskon, että Kimi ja muu staff tietää minkälainen joukkue pitää rakentaa, jos haluamme menestyä Ykkösessä.

11 Veikkausliigaottelua pelannut Rantanen on pelannut sarjatasoa alempana jo 69 ottelua ja hän tuntee sarjan haasteet hyvin.

- Ykkönen on todella hyvä sarja ja täällä on monia hyvin ammattimaisia joukkueita. Kaiken pitää napsua kohdilleen, jos täällä haluaa menestyä. Henkilökohtaisesti uskon, että minulla on vielä runsaasti kehitysvaraa tälläkin tasolla, vaikka olen pystynyt näyttämään jo oman tasoni täällä. Sillä tavalla näen PK-35:n erinomaisena paikkana jatkaa kehittymistä.

 Kuva
Kuva: Daniel B-junioriottelussa Puksussa.

 

Kuten jo todettua, Dani on hyvin tuttu pelaaja päävalmentaja Kim Raimille. Kimi tietääkin mitä Danilta voidaan odottaa.

- On ollut ilo huomata millaisia kehitysaskelia Daniel on pystynyt ottamaan kentällä sekä kentän ulkopuolella viimeisten vuosien aikana. Hän oli mm. isossa roolissa viime kaudella Veikkausliigaan nousseessa AC Oulussa ennen loukkaantumistaan. Dani on myös ihmisenä erinomaisen positiivinen, mutta samaan aikaan ammattimainen ja todella kunnianhimoinen. Dani tuo PK-taustaisena pelaajana isoa lisäarvoa seuralle ja hän sopeutuu meidän sapluunaan varmuudella hyvin kaikilta kanteilta katsottuna.

- Danin potkutekniikka on Ykkösen parhaimmistoa, joka tuo lisää uusia ulottuvuuksia myös meidän pallollisen vaiheen toimintoihin sekä erikoistilannepelaamiseen. Hän on vahvistunut myös fyysisesti, joka antaa lisää liikkumavaraa tietyissä asioissa. Dani on kaikin puolin erinomainen lisä meidän keskisektorille.

 

Danielin sopimus kattaa kauden 2021. Hän on PK-35:n 18:s sopimuspelaaja tulevalle kaudelle.


                          


                        

  pallopaa.net