Kuva

PK-35 vahvistuu keskikenttäpelaaja Arttu Aurasella. 21-vuotias Auranen saapuu PK-35:n riveihin FC Lahden paidasta.

Auranen oli varsin iloinen sopimuksen valmistumisen jälkeen.

- Täällä tuntuu olevan aika hyvä meininki päällä ja koen, että tämä on omalle kehittymiselleni juuri sopiva askel. Meillä on hyvä yhdistelmä nuorempia ja kokeneempia pelaajia ja hyvä kilpailu pelipaikoista.

Auranen siirtyi FC Lahteen kahden FC Espoon miehissä vietetyn kauden jälkeen. Auranen kuului kahden kauden aikana FC Espoon luottopelaajistoon. Viime kaudella peliaika oli kortille Veikkausliigassa, mutta Auranen pääsi pelaamaan Kakkosta FC Reippaan riveissä 10 ottelussa.

- Todella hieno vuosi takana. Näin läheltä millaista päivittäinen toiminta on ammattilaisjoukkueessa ja koin kehittyväni todella paljon vuoden aikana. Kiitollinen olen FC Lahdelle viime vuodesta ja myös Reippaalle, jossa pääsin pitämään pelituntumaa yllä.

Auranen pääsi kolmessa Veikkausliigaottelussa kentille loppuhetkillä ja RoPSia vastaan mies onnistui myös maalinteossa vain hetken kentällä ollessaan.

- Olihan se kiva bonus tuolle kaudelle. Se oli siisti juttu ja voi nyt ainakin sanoa, että Veikkausliigassa on maali tehtynä. Toivottavasti niitä tulee tulevina vuosina kuitenkin lisää.

Keskikentälle PK:lla on monia vaihtoehtoja, mutta Auranen näkee hänellä olevan hyvät mahdollisuudet pelipaikan valtaamiseen.

- Kyllä mä haen isoa roolia tästä joukkueesta ja heti läpimurtoa Ykkösen tasolla. Tuleva kausi on itselle todella tärkeä, joten odotukset siitä ovat korkealla. Annan kaikkeni tälle joukkueelle ja uskon meillä olevan hyvät mahdollisuudet menestyä.

Auranen pelasi FC Lahden paidassa harjoitusottelussa PK-35:tä vastaan joulukuussa ja hän on nyt ollut joukkueen mukana tämän vuoden harjoituksissa.

- Tapa, jolla täällä pelataan futista vaikuttaa itselle todella hyvältä. Meillä on laadukas pelaajisto sekä osaava valmennus. Kimillä (Raimi) on selvä halu viedä tätä joukkuetta eteenpäin isolla intohimolla, joten senkin takia olen myös onnellinen, että olen täällä.

 

Päävalmentaja Kim Raimi uskoo, että Aurasesta on paljon iloa joukkueelle tulevalla kaudella.

- Hieno asia, että saimme nuoren ja todella motivoituneen Artun mukaan ryhmään. Hän on osoittanut sekä meitä vastaan käydyissä otteluissa (vs. FC Reipas, vs. FC Lahti) sekä viime viikon harjoituksissa sopeutuvansa meidän priorisoimiin asioihin hyvin mukaan. Artulla itsellään oli vahva halu tulla nimenomaan meidän mukaan osaksi houkuttelevaa prosessia, vaikka mielenkiintoa osoitettiin muidenkin Ykkösen seurojen toimesta. Oman näkemäni ja monitahoisen informaation nojalla uskon, että saamme erittäin kasvukykyisen pelaajan rinkiimme.

- Arttu on varsin kookas, mutta yllättävän hyvin liikkuva todella kovakuntoinen keskikentän pohjalla viihtyvä pelaaja. Arttu pystyy operoimaan eri tiloissa pallollisen vaiheen etenemisen turvaamiseksi ja hän lukee peliä varsin hyvin ikäisekseen puolustussuuntaan.

 

Artun sopimus kattaa kauden 2021 ja hän on PK-35:n 21:n sopimuspelaaja kaudelle 2021.

 

Kausarikaupoille --> https://www.ilmarix.fi/tietoverkko/isoilmari.nsf/ilmoall?openform&s=n&id=EC9EA9310410ABA7C2258630002C81C1


                          


                        

  pallopaa.net