Kuva

Torstaina pelattiin MP:n viimeinen ja PK-35:n viimeistä edellinen harjoitusottelu ennen Ykkösen kauden alkua. MP pääsi lähtemään otteluun hyvin pitkälti parhaalla mahdollisella miehistöllään, PK:lla oli monia poissaoloja lähinnä ottelun vaikean ajankohdan takia. PK:lla oli kuitenkin kasassa varsin vahva joukkue, höystettynä testipelaajana mukana olleella Joona Rahikalla.

PK-35:n kokoonpano:

Korkiakoski – Yacoob, Jeng, (65’ Nevalainen) Rahikka – Katashira (46’ Kurata) Rantanen, Auranen (75’ Jokiniemi), Hänninen (75’ Katashira, takaisin kentälle) – Salmikivi (63’ Muzinga), Puro (75’ Mäkirinne), Ben (63’ Lehtimäki).

Ottelu oli alusta alkaen melko tasainen, ja kumpikaan joukkue ei pystynyt luomaan kummoisiakaan maalipaikkoja. Pallonhallinta oli lievästi Punamustien, mutta lopputulos oli lähinnä puolittaisia paikkoja sekä mielenkiintoisia aihioita. Puolen tunnin pelaamisen jälkeen MP sai hieman otetta peliin ja tuo tietyllä tavalla kruunautui joukkueen saamaan rangaistuspotkuun 40. minuutilla.

Tilanteessa tuomari näki Ronias Yacoobin rikkoneen MP:n Aatu Mannista ja pallo vietiin 11 metriin. Rikottuna pelaajana ollut Aatu Manninen laukoi pallon kohti vasenta alanurkkaa, mutta lopulta pallo oli melko helppo torjuttavaksi Toni Korkiakskelle. Epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkeen PK sai jälleen hieman painetta MP:n päähän, mutta onnistumisia ei tullut.

Charles Katashiran kommentit ottelun jälkeen:

🎥 Avausjakson pelannut ja vielä toisella jaksolla viimeiseksi vartiksi kentälle tullut Charles Katashira jakoi omia ajatuksiaan MP-tappion jälkeen. PK-35:n harjoituskausi päättyy ensi viikon keskiviikkona, kun Gnistan ja PK kohtaavat Pihliksen Wembley'llä. Ottelun alkamisajankohta varmistuu myöhemmin.

Julkaissut PK-35 Miehet Torstaina 29. huhtikuuta 2021

Toinen nelivitonen meni hyvin pitkälti samoilla askelmerkeillä, mitä ensimmäinenkin. PK sai luotua muutamia hyviä härdellejä MP:n boksiin ja Gerald Ben oli kenties lähimpänä maalintekoa, mutta miehen viimeistely-yritys epäonnistui. Pelin ote oli koko ajan vahvemmin ja vahvemmin Punamustilla, mutta sitten iski MP.

66. minuutilla Nuutti Laaksosen keskitys vasemmalta löysi Aatu Mannisen, joka puski pallon ohi Korkiakosken. MP:llä oli muutamia hyviä tilanteen poikasia maalin jälkeen lisätä joukkueen johtoa, mutta he eivät siinä onnistuneet. Kentälle vaihdettu Samson Ebuka Obioha oli varsin hanakala pideltävä PK:n puolustukselle.

PK-35 sai MP:n johtomaalin jälkeen luotua muutaman puolittaisen sekä yhden erinomaisen sauman maalintekoon. Se paikka siunaantui Tony Lehtimäelle, kun mies pääsi kokeilemaan kymmenestä metristä Jonne Urosen torjuntavirettä Jonathan Muzingan alustuksen jälkeen. Lehtimäen oikean jalan laukaus hieman epäonnistui ja se oli lopulta Uroselle melko helppo torjuttava.

Lopputulos Urpolan tekonurmella oli lopulta MP:n eduksi 1–0.

PK-35:n harjoituskauden viimeinen ottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona 5. toukokuuta, kun paikallisvastustaja Gnistan saapuu Pihlikseen.

Päävalmentaja Kim Raimin ajatukset MP-ottelusta:

🎥 PK-35 kärsi torstaina 1-0 tappion Mikkelin Palloilijoille Urpolan tekonurmella. Päävalmentaja Kim Raimi näki positiivisia ja toki myös kehitettäviä asioita päivän ottelussa.

Julkaissut PK-35 Miehet Torstaina 29. huhtikuuta 2021


                          


                        

  pallopaa.net