Kuvassa voi olla 1 henkilö, urheilija, seisova ja nurmikko

Miesten Ykkönen jatkuu jälleen lyhyen juhannustauon jälkeen, kun Punamustat matkaavat keskiviikkona Mikkeliin MP:n vieraaksi. Keskiviikon ottelua voi seurata paikan päällä Mikkelin Urheilupuistossa tai suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta.

Saimme tuttuun tyyliin haastatteluun ennen keskiviikon ottelua PK-35:n päävalmentaja Kim Raimin.

Juhannustauolta tuorein jaloin kohti tuplapeliviikkoa

PK-35:llä on edessä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko, kun keskiviikkona MP isännöi Punamustia Mikkelissä ja sunnuntaina JIPPO saapuu vieraaksemme MagneCit Areenalle. Raimi kertoo, että juhannuksena ehti hieman ottaa myös etäisyyttä jalkapallosta.

- Saimme Basamin (Elfadl) kanssa suurimman työn tehtyä ennen juhannusta, joten juhannuksena ollaan saatu myös siirrettyä hetkeksi ajatuksia pois jalkapallosta. Aika selkeä kuva meillä oli MP:stä jo viime viikon alussa ja nyt alkuviikosta lyödään lukkoon asiat, joilla lähdetään MP:tä horjuttamaan. Vaihtoehtoja löytyy ja pitääkin löytyä, koska myös MP muokkautuu pelien sisällä aktiivisesti.

Jaro-ottelun jälkeen PK treenasi tiistaina ja keskiviikkona, jonka jälkeen vietettiin ansaittu neljän päivän juhannustauko. Joukkue treenaa jälleen maanantaina ja tiistaina Puistolan nurmella, joka valmistaa PK:n hyvin kauden toiseen luonnonnurmella pelattavaan otteluun.

- Pyrimme valmistamaan joukkueen videoiden ja kahden valmistavan harjoituksen voimalla keskiviikolle iskukykyiseksi sekä fyysisesti, että taktisesti. Saimme Jaro-ottelun palautteluiden jälkeen myös ennen juhannusta muutaman oikein hyvän harjoituksen vedettyä läpi ajatellen myös MP-ottelua. Vireystila noissa harjoituksissa oli erinomaisella tasolla. Meillä on tietyt asiat pelaamisessa kunnossa, joten koen meidän olevan pienen tauonkin jälkeen täysin valmiita keskiviikkoon.

Kuvassa voi olla 3 henkilöä, urheilijaa ja nurmikko

PK-35:n pelaajistosta moni painaa pitkää viikkoa töissä sekä treeneissä ja peleissä, joten juhannus on ollut varmasti tärkeä hengähdys koko joukkueelle.

- Pelaajat ovat saaneet ansaitsemansa henkisen ja fyysisen lepohetken, pitkä hetki se ei ollut, mutta kuitenkin toivottavasti tähän hetkeen riittävä. Uskon, että pääsemme hyvässä vireystilassa kahden pelin viikkoon. Tuleva viikko on monin tavoin kova koettelemus, joten on todella tärkeää, että pelaajat saivat tähän hetkeen pienen huilin.

Jaro-ottelun anti

Toissa viikon sunnuntaina pelattu Jaro-ottelu oli PK:lta varsin onnistunutta jatkumoa verraten edellisiin otteluihin. PK on napannut neljästä edellisestä ottelusta kahdeksan pistettä.

- Jaro-ottelu oli meiltä kokonaisuudessaan varmasti yksi kauden ehjimpiä kokonaissuorituksia. Toteutimme ottelusuunnitelmaa hyvin ja pystyimme sitä kautta kontrolloimaan ja ohjaamaan kentällä tapahtuvia asioita usein haluttuun suuntaan. Jarolla on kuitenkin paljon rutiinia ja yksilötaitoa, joten jouduimme tekemään täyden päivätyön yhdenkin pisteen eteen.

- Meillä oli silti myös varsin hyvät mahdollisuudet jopa voittaa ottelu, mutta emme saaneet lukuisia läheltä piti-tilanteita konkreettiselle tasolle, vielä. Nousu tappioasemasta vaikeassa vieraspelissä kertoi kuitenkin taas kerran joukkueen henkisestä kapasiteetista.

Ottelun ainoat maalitkin syntyivät rangaistuspotkuista, kun Jaron Guillermo Sotelo ja PK:n Daniel Rantanen latasivat pallon 11 metristä sisään. Muuten ottelussa molemmat joukkueet puolustivat tiiviisti ja maalipaikat olivat vähissä.

- Olen tyytyväinen siihen, että saimme Jaron takajaloilleen kotikentällään ja tietyllä tapaa varovaiseksi meidän omalla tekemisellä. He muuntautuivat kesken pelin sarjajohtajana puolustavampaan suuntaan jo ennen johtomaalia, joka kertoo aina siitä, että olemme tehneet joitain asioita oikein kentällä. Olen myös tyytyväinen siihen, että vielä 1–1 tilanteessakin painoimme pelin Jaron kenttäpuoliskolle toisella jaksolla, vaikka aivan pelin loppu olikin aika tasaista vääntöä.

Kuvassa voi olla 4 henkilöä, seisovat ihmiset, urheilijaa ja nurmikko

Katseet MP-otteluun

Keskiviikkona PK:lla on jälleen edessä mielenkiintoinen haaste, kun kolmen ottelun voittoputkessa liitelevä MP isännöi Punamustia. Joukkue tarvitsee erinomaisen onnistumisen Urskin keskiviikkoillassa, jos pistetilin haluaa karttuvan yhdellä tai jopa kolmella pisteellä.

- Olemme pystyneet toteuttamaan hieman eri asioita hyvin KPV ja Jaro-otteluissa, nyt haemme noiden otteluiden hyvien asioiden kombinaatiota keskiviikolle. Jos onnistumme siinä, mahdollisuutemme pärjätä ottelussa kasvavat huomattavasti.

Mikkeliläisten alkukausi oli hieman tahmea, mutta joukkue pystyi kääntämään kolmen tappion putken suoraan kolmen voiton putkeksi.

- Lähdemme toisen kerran peräjälkeen reissuun kuntopuntarissa korkealla olevan, kovalla itseluottamuksella operoivan joukkueen vieraaksi. MP on tehnyt viimeiseen kolmeen otteluun kahdeksan maalia ja heillä on ns. ketsuppipullo auki sen asian suhteen.

- Pidimme eniten sarjassa maaleja tehneen Jaron hyvin pois parhailta maalipaikoilta ja siitä myös keskiviikkona lähdemme, että MP ei meidän kustannuksella maalikarkeloitaan jatka. Mitään emme kuitenkaan voi olettaa vaan työ on tehtävä jokaisessa ottelussa uudestaan.

Juha Pasojan valmentama miehistö on saalistanut kolmesta viimeisimmästä ottelusta kotivoitot KPV:stä sekä JIPPO:sta ja niiden otteluiden välissä mikkeliläiset nappasivat 2–0 vierasvoiton Gnistanista.

- MP on tietyllä tapaa vähän samantyylinen joukkue kuin Jaro, tietenkin pienillä twisteillä. Heidän rakenteluvaihe on useimmiten hyvin suoraviivaista etenemistä suoraan viimeiselle kolmannekselle ja keskialueen kakkospallojen voittamisten kautta nopeita kääntöjä.

- MP on todella vaarallinen transitiojoukkue. He pystyvät urheilullisen yläkertansa ansiosta sekä ultranopeisiin, että puolinopeisiin transitioihin varsin hyvällä tasolla.

Kuvassa voi olla 8 henkilöä, seisovat ihmiset, urheilijaa ja ulkoilu

Raimi nostaa MP:n joukkueesta esiin muutaman mielenkiintoinen pelaajan.

- MP:ltä löytyy myös yksilötasolla kovalla tasolla tällä hetkellä suorittavia pelaajia muun muassa Jonathan Dunyinin ja Samson Ebuka Obiohan muodossa. Sen lisäksi heillä on muutamia kyvykkäitä pelaajia hyökkääyssuuntaan ja työteliäs joukkue kaikin puolin.

Kuten Raimi kertoi, kyseinen nigerialaisduo on ollut varsin vahvassa vireessä viime aikoina. Pitkään Suomessa Kakkosta ja Ykköstä pelannut Dunyin on johtanut joukkuetta vahvoilla otteillaan keskikentällä. Kemistä täksi kaudeksi Mikkeliin siirtynyt 21-vuotias Samson on iskenyt pallon jo viidesti verkon perille alkukauden otteluissa.

Samson tuli myös varsin pirteästi vaihdosta kentälle huhtikuussa pelatussa harjoitusottelussa MP:n ja PK-35:n välillä. Tuolloin MP oli PK:ta parempi 1–0 Aatu Mannisen osumalla.

- Harjoitusottelusta ei kannata sen suurempia johtopäätöksiä vetää, vaikka pelinkuva voikin mahdollisesti muodostua hieman samanlaiseksi. Meiltä puuttui tuosta ottelusta todella paljon pelaajia ja uskon, että kumpikin joukkue on nyt paremmassa jamassa kuin tuolloin.

Raimi kertoo vielä lopuksi mihin asioihin katsojan kannattaa keskiviikon ottelussa kiinnittää huomiota.

- Kannattaa luonnollisesti kiinnittää huomiota siihen, pystyykö hurjavireinen MP:n hyökkäyspää löytämään keinot horjuttaa meidän hyvin toiminutta kollektiivista puolustamista. Ja myös siihen, kuinka helposti MP suostuu kotiyleisönsä edessä vain ottamaan vastaan ilman palloa.

Katsaus vielä tarkemmin MP:n tämän hetken tilanteeseen tehdään tiistaina otteluennakomme toisessa osassa, jossa esittelemme MP:n joukkueen päävalmentaja Juha Pasojan kommenttien avulla.

Kokoonpanotilanne

PK-35:n terveystilanne on edelleen varsin hyvä.

- Romy Nevalainen on edelleen hieman pidempään pois, Atte Paunion pelikunto on edelleen hieman arvoitus ja Ville Salmikivi ei ole vielä mukana tällä viikolla, mutta myös heidän kohdallaan edistymistä on tapahtunut. Muu joukkue on terve ja iskukykyinen.

Mitä, milloin, missä ja mistä?

- Ykkösen 9. kierroksen ottelu, MP–PK-35
- Keskiviikkona 30. kesäkuuta klo 18:30
- Mikkelin Urheilupuisto, ”Urski”
- Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruutu+ -palvelusta. Jos saavut otteluun paikan päälle, liput otteluun löytyy alta olevasta linkistä:

www.nettilippu.fi/fi/event/mp-pk35

Kuvassa voi olla 3 henkilöä, urheilijaa ja seisovat ihmiset


                          


                        

  pallopaa.net