Menu

Ykkösliigacup käyntiin lauantaina Tammisaaressa

PK-35 aloittaa Ykkösliigacupin vierasottelulla viime vuonna Veikkausliigassa pelannutta Ekenäs IF:ää vastaan.

PK-35:n vuoden ensimmäinen kilpailullinen ottelu on edessä lauantaina, kun se matkustaa Tammisaareen EIF:n vieraaksi. Punamustat on pelannut alkuvuoden aikana kolme harjoitusottelua, joista tuloksina voitot Tallinna Kalevista ja FC Lahdesta sekä tasuri HJK Klubi 04:ää vastaan.

Tulosten lisäksi itse peli on osoittanut joukkueelle myönteisiä merkkejä. Joukkueenrakennus on edennyt suunnitellusti, ja tänään julkaisimme tuoreimman kiinnityksen puolustukseen Rasmus Sipin allekirjoitettua sopimus. Lauantaiaamuna ennen Tammisaaren reissua julkaisemme vielä uuden pelaajasopimuksen.

Huhtikuussa alkavaan Ykkösliigan kauteen valmistautuminen on siis täydessä käynnissä, ja Ykkösliigacupin ottelut toimivat tärkeänä osana joukkueen pre-seasonia. Heti lohkovaiheen ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu varsin mielenkiintoinen haaste, viime kauden Veikkausliigassa viettänyt EIF.

EIF on koonnut vahvaa pelaajistoa myös tulevalle kaudelle, joskin Christian Sundin luotsaaman ryhmän prosessi on vielä varhaisessa vaiheessa ja ryhmä kapeahkolla rosterilla jalkeilla. Tällä viikolla joukkue siirtyi isolle kentälle ulkoilmaan ahtaista halliolosuhteista.

Viime kauden pelaajistosta EIF on saanut pidettyä muutamia tärkeitä tekijöitä, kuten Ramilson Almeidan, Enock Kofi Adun, Stanislav Efimovin ja Aleksander Leksellin. Uusina pelaajina talven aikana Tammisaareen on hankittu muun muassa Ykkösliigassa jo vaarallisuutensa osoittanut hyökkääjä Santeri Stenius KTP:stä, keskikentän Jesper Karlsson ja toppari Roope Pakkanen TPS:stä sekä reilusti liigakokemusta omaava keskikentän Robin Sid IFK Mariehamnista. 

Vastaavasti EIF:n viime vuotisesta liiganipusta on saatu osaamista PK-35:n riveihin Emil Pallaksen siirryttyä Punamustaan. 

Tammikuussa EIF on ehtinyt pelata kaksi treenimatsia. Ensin se taipui Gnistanilla 2-4 ja viikko sitten TPS:lle Turussa 1-3. EIF oli TPS:aa vastaan liikenteessä yhteensä 16 pelaajan kokoonpanolla, ja tammisaarelaisten osuman iski Roni Pietsalo.

Lauantain ottelu pelataan ulkokentällä Ekenäs Sparbank Arenalla (Tammisaaren keskuskenttä). PK-35 lähtee Tammisaareen pitkälti viime lauantain Lahden ottelun mukaisella miehistöllä. Viime viikon tapaan muutama pelaaja on yhä pienten vaivojen vuoksi sivussa. Ykkösliigacupissa kokoonpanoon saa nimetä yhteensä 20 pelaajaa, ja vaihtoja on käytettävissä seitsemän kolmen vaihtotapahtuman puitteissa.

Huominen ottelu on molemmille joukkueille Ykkösliigacupin ensimmäinen, ja samassa lohkossa pelaavat myös TPS, SalPa ja SJK Akatemia. Lohkon kaksi parasta etenevät Ykkösliigacupin välieriin.

EIF:n ja PK-35:n välinen ottelu alkaa Tammisaaressa kello 15.00, ja sitä voi seurata suorana myös EIF:n Youtube-kanavalla.

Ekenäs IF – PK-35 lauantaina klo 15.00, Ekenäs Sparbank Arena

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap