PK-35:n kasvatti, Pihlajamäen oma poika sekä PK-35 Alumni presidentti Esa Terävä lopettaa komean pelaajauransa kuluvan kauden päätteeksi. Marraskuussa 35 vuotta täyttävä Terävä pelasi urallaan 68 Veikkausliigaottelua, joissa syntyi viisi maalia. Ykkösessä Terävä on pelannut 184 kamppailua, joissa maaleja on syntynyt 28 kappaletta. 30 vuotta sitten Pihlajamäen jalkapallokentällä lajin parissa aloittanut Terävä, pelaa hänelle niin rakkaalla Pihliksen kentällä vielä yhden kerran. Se on edessä huomenna Gnistania vastaan.
“Todellinen herrasmiespelaaja.”
“Hän tekee muista pelaajista parempia.”
“Joukkuepelaaja isolla J:llä.”
“Esimerkillinen kapteeni.”
Nämä ovat asioita, joita Esa Terävän entiset valmentajat sekä joukkuekaverit hänestä ovat kertoneet, kun heiltä on kysytty Esasta. Koko suomalainen jalkapalloyhteisö menettää yhden upean roolimallin kentän puolelta Esan lopettamisen myötä, mutta toivomme varmasti kaikki, että pääsemme vielä jollain tavalla kotimaisen jalkapallon parissa Esan osaamisesta nauttimaan.
Esa Terävän jäähyväishaastattelu on katseltavissa ja kuunneltavissa kokonaisuudessaan meidän YouTube-kanavalla. Osa haastattelusta on myös kirjoitettuna alla. Pahoittelemme videon heikomman puoleista kuvanlaatua, mutta toivottavasti silti nautitte haastattelusta.
—
Esa, viimeistä kertaa näissä merkeissä. Kerro heti alkuun, mitäs tässä on nyt tapahtumassa.
– En tiedä voiko sanoa, että kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta kaikilla futaajilla tulee jossain vaiheessa se aika, että nappulat on aika laittaa sinne naulaan. Jo toissa kaudella tuli uhkailtua, että se olisi ollut minun viimeinen kausi, mutta se lupaus ei silloin pitänyt, mutta nyt lupaan uudestaan, että tämä päätös pitää. Nyt on meikäläisen aika astua pelikenttien ulkopuolelle ja tämä ura päättyy nyt tähän.
Lähdetään aluksi tuoreimmista asioista liikkeelle. Tämä kausi 2022 on ollut hyvin pettymys, kerro sinun omin silmin, mikä tässä kaudessa on ollut niin hankalaa.
– On hyvä aluksi erottaa kaksi eri asiaa, eli tämä kausi on oma lukunsa ja sitten tämä lopettamispäätös eri juttu. Millään tavalla en tämän hankalan kauden takia ole lopettamassa, tai sillä tavoin luovuttamassa.
– Helppo se on sanoa, että kyllähän me tähän kauteen lähdettiin huomattavasti kovemmin odotuksin. Tässä on mennyt moni asia varmasti pelaajien, valmennuksen ja muutenkin taustojen osalta pieleen, ja kaikkien pitää katsoa peiliin. Pelataan nämä viimeiset pelit pois alta, ja analysoidaan sitten tarkemmin tätä, mitkä asiat ovat menneet mönkään. Virheitä on tehty ja pitkä sarja ei valehtele, tämä on ollut meidän taso tällä kaudella. Se, että PK pelaa ensi kaudella Kakkosessa, on tämän kauden perusteella oikeutettu tulos ja sitä pitää kunnioittaa.
Sinä mietit aina joukkue edellä, mutta jos ihan puhtaasti ajattelet omia henkilökohtaisia peliesityksiä kauden aikana. Kuinka tyytyväinen niihin olet?
– Itsellä on ollut aina tavoitteena, että pääsisin lopettamaan terveenä, ja siitä pitää olla kiitollinen, ja siinä suhteessa on sujunut hyvin. Toinen tavoite on ollut, että en viimeisenä vuotena halua jäädä ihan muiden jalkoihin, ja siltäkään ei ole tuntunut ja joissain määrissä on ainakin pysynyt vauhdissa mukana.
– Jos silti ihan rehellisesti noita pelejä katsoo, ja uudelleen niitä on videoilta katsonut, niin ei ole voinut olla samalla tavalla tyytyväinen omaan pelaamiseen, mitä joskus aikaisemmin. En ehkä ole pystynyt tarpeeksi jeesaamaan joukkuetta, ja siinä mielessä se kulkee kuitenkin aika lailla käsi kädessä joukkueen kanssa.
Mitä ajatuksia tämä (yllä oleva) kuva herättää?
– Tässä tämä “Pihliksen Wembley” näyttää hyvin erilaiselta, mitä nykyään. Onhan tämä minulle rakas kenttä, olen Pihliksen kundeja, täällä olen koko nuoruuteni asunut tuossa metsän toisella puolella. Tuolla hiekalla aina mä treenasin koulun jälkeen, jos en oman pihan kentällä ollut, niin tultiin tähän pelaamaan ja päästiin johonkin kulmaan.
– Tämä kuva taitaa olla juuri siltä parhaalta muistolta tuolta hiekkakentältä. A-juniori-ikäisinä pelattiin Suomen Cupissa Interiä vastaan, silloin oli juuri täksi kaudeksi palannut vanha cup-formaatti. A-junioreina päästiin liigajoukkuetta haastamaan, 0-1 lopulta Interille. Taisi (Timo) Furuholm käydä ihan lopussa iskemässä, en muista ihan tarkkaan, mutta aika pitkään sinniteltiin.
Tosiaan, noin 30 vuotta sitten tällä kentällä olet niitä ensimmäisiä futiksen oppeja ottanut, ja ympyrä sulkeutuu lauantaina, kun on edessä viimeinen kerta, kun virallisessa matsissa tuohon astelet Gnistania vastaan. Mitä kaikkea ajatuksia sulle tulee mieleen tästä paikasta ja miljööstä?
– 2019 tulin takaisin tänne ja onhan se ollut nostalgista ihan siitä lähtien. Olen käynyt tuon viereisen alakoulun aikanaan, tämä oli meidän se kenttä silloin ja paluun tehdessä tuli vahvasti se lapsuus ja nostalgisuus mieleen. Mulla on vieläkin parhaita kavereita, jotka ovat siitä ensimmäisestä joukkueesta, jota Timo Viljamaa silloin aikoinaan veti.
– Täytyy muistaa, että jalkapallo on paljon luonnollisesti futiksen oppimista, mutta se on paljon myös elämän muidenkin alojen oppimista, täällä mä olen kasvanut ja oppinut elämää. Kun tulin takaisin tänne, niin olihan se makeaa päästä tällä kentällä pelaamaan ja päässyt kehittämään tätä toimintaa, vaikka tällä kaudella takapakkia otettiinkin. On tämä rakas paikka itselleni.
Sinulle toinen rakas seura PK-35:n ohella on ollut HIFK, jota edustit ensimmäistä kertaa kaudella 2008 ja sen jälkeen vuodet 2013-18.
– Mä olen aina pitänyt projekteista, ja olen itse tällainen kotirakas ihminen, sitoudun asioihin ja ajattelen, että pitkäjänteisyys kannattaa. Juniorina mä muistan, että pari kertaa jotkut HJK:n valmentajat ovat olleet meillä kahvilla ja yrittänyt suostutella lähtemään, tulisinko siihen HJK:n 87-ikäluokkaan pelaamaan. En koskaan lähtenyt, koska mulla oli niin hyvä olla täällä.
– Aikuisuuteen tultaessa, mä sain edustustasolla ensimmäisen hyvän mahdollisuuden HIFK:ssa kaudella 2008 Kakkosessa. Monen mutkan kautta sitten tulin takaisin HIFK:hon kaudeksi 2013, ja silloin semmoinen aikuisuran rakkaus sitä seuraa kohtaan syttyi ja syveni. Tuolla on ollut monia ikimuistoisia hetkiä, joita on varmasti kiva muistella kavereiden kanssa vielä pitkään.
Sinulla on alla monta Stadin derbyä, jotka ovat suomalaisessa jalkapalloilussa olleet täysin poikkeuksellisia tapahtumia. Niistä on varmasti monia muistoja, mutta kerro niistä yksi.
– Kyllä se ensimmäinen derby oli täysin unohtumaton ja absurdi. On hyvä muistaa, että mä olen ollut vuodesta 2015 päätoimisesti luokanopettaja, että en ole ollut täysammattilainen futiksessa oikeastaan missään vaiheessa. Se oli aika hieno sellainen daavid vs. goljat -taisto.
– Muistan, kun silloin matsipäivänä heräsi ja katseli vähän uutisia, aamuhesarissa monta aukeamaa Stadin derbystä ja amppareiden uutisotsikoita katsoo, niin kaikki futisotsikot on Stadin derbyä. Joskus klo 12 aikaa Jukka Halme tuli siihen meille lounaalle, ja sovittiin, että nyt on pakko lopettaa näiden uutisten lukeminen, muuten tulee liikaa perhosia vatsaan ja rupeaa keskittymään täysin vääriin asioihin. Siellä oli silloin jo jotain juttua, että mitä Pauli Kuusijärvi syö pelipäivän lounaaksi, ehkä siinä ei ollut enää silloin meille sellaista järkeä lukea.
– Se oli hieno kokemus, kun käveli siitä tunnelista kentälle ja täysi stadion katsoo. Siinä oli myös se, että me oltiin niiden jätkien kanssa saatu se tietynlainen buumi aikaiseksi. Se kokemus oli sellainen konkreettinen palkinto itselle kaikesta työnteosta.
Kaikki jotka pelaavat tosissaan jalkapalloa haluavat voittaa. Mitä muita sellaisia positiivisia tunteita futis tuo sinulle?
– Mä olen aina ollut kova kilpailija, mä en pysty Uuno-peliäkään pelaamaan, että mä en kilpailisi voitosta. Aina, kun mennään pelaamaan, niin aina pelataan tosissaan. Toinen asia on, varsinkin näin vanhemmiten, ei voi sanoa, että häviäminen tuntuisi hyvältä, mutta on osannut alkaa arvostamaan niitä tunneskaaloja, sellaisia ääripään tunteita ei oikein normielämästä saa. Osaan arvostaa sitä tunteiden kirjoa, jota tästä lajista saa.
Mitä tämä (yllä oleva) kuva sinussa herättää?
– Joo, tämä oli mukava päivä. Meillä oli tälläkin kaudella sellainen kummipelaajasysteemi, ja mä pääsin noiden 15-syntyneiden kanssa skulaamaan kertaalleen treeneissä.
– Jos mennään sinne omiin junnuaikoihin, niin muistan aikoinaan, kun nykyisin naisten valmentajana oleva Rami “Räde” Rantanen kävi meidän junnujengin treeneissä, kun olin ehkä vähän vanhempi, mitä nämä meidän 15-syntyneet. Kun tulin 2019 takaisin tänne, niin sanoin Rädelle, että mä pystyn samantien sanomaan yhden sellaisen treenin, jossa Räde antoi mulle silloin ohjeita ja neuvoi miten toimia. Taisi Räde sanoa myös jonkin sellaisen asian, miten ei ainakaan kannata toimia, mutta siitä yhdestä treenistä jäi mulle silloin aika monta asiaa mieleen.
– Tässä uran loppupuolella, kun on saanut olla mukana erilaisissa jutuissa, oli taitoryhmää ja vähän kesäleireillä mukana oloa, ja myös näitä treenivierailuita. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka jäävät junnuille mieleen. Tämä on se futiksen suola ja ydin.
– En tiedä vielä pidänkö seuraavaksi sapattivuotta futiksesta, vai mitä teen, toki hieman pitää etäisyyttä jalkapalloon ottaa, sen verran paljon on kynttilää poltettu molemmista päistä monen vuoden ajan, ja kotipuoleenkin ollaan ehkä jonkin verran velkaa. Oma ammatillinen osaaminen on nuorten ja lasten kanssa sekä on tuosta futiksestakin jotain osaamista jäänyt, niin on ne sellaisia asioita, joiden yhdistäminen jossain vaiheessa kiinnostaa.
Nyt on Esa kiitosten aika, vapaa sana, ole hyvä.
Kiitettävien lista on luonnollisesti hyvin pitkä, ja kaikkien vuoro tulee sitten omalla ajallaan. Haluan nyt aloittaa kiittämisen vanhemmista, äidille ja isälle kiitos, olette tukeneet minua alusta asti, niin huoltajana, kasvattajana sekä olette kuskanneet ja tehneet kaiken niin hyvin, että olen ylipäänsä pystynyt harrastamaan ja näitä juttuja kokemaan. Ja edelleen te olette täällä katsomossa mua kannustamassa, seuraavaksi voidaan katsella pelejä sitten yhdessä katsomon puolella. Vaimoa haluan kiittää, että olet jaksanut viimeiset seitsemän vuotta sitä, kun käy päivällä duunissa ja illaksi lähden pelaamaan. Haluan myös kiittää jokaista valmentajaa, muutama päivä sitten oli valmentajien päivä, te teette äärimmäisten tärkeää duunia ja varmaan itsekin jossain vaiheessa tulen sille tielle lähtemään. Tietenkin kaikki pelikaverit sekä taustat, jotka ovat olleet mun mukana kulkemassa, on ollut hienoa tutustua ja tuntea. Myös pitää sanoa siskot ovat olleet tässä mukana, joskus pikkusiskonkin olen laittanut maaliin ja vedellyt vähän liian kovaa joskus nuorempana, kiitos myös siitä. Loppuun vielä, niin kyllä mä myös tuomareita kiitän, vaikka välillä pari ärräpäätä on lentänyt ja joistain asioista olemme olleet eri mieltä, mutta loppupeleissä kuitenkin kaikki tässä suomifutiksessa tärkeää duunia tekee. Kiitos kaikille, joiden kanssa olen saanut olla futiksessa tekemisessä, seuraavaksi jatketaan kenttärajojen ulkopuolella.
Esa Terävä
Syntynyt: 8.11.1987
Pelipaikka: Keskikenttä
Kasvattajaseura: PK-35
Entiset seurat: HIFK, Atlantis FC, PK-35 Vantaa
Veikkausliigaottelut: 68/5
Ykkösen ottelut: 184/28
Saavutukset:
Veikkausliigaan nousu – 2014, 2018
Ykköseen nousu – 2004, 2013, 2020
Kakkoseen nousu – 2019
